KUKA OLEN?

Rakennusinsinöörin vahva pohja

Vaikka olen valmistunut rakennusinsinööriksi, olen aina tuntenut vahvaa intohimoa arkkitehti- ja sisustussuunnittelua kohtaan. Rakennusinsinööri pohja on antanut minulle laajan ymmärryksen rakenteista ja vakaan pohjan arkkitehtisuunnittelulle. Päätin useita vuosia sitten keskittyä pelkästään arkkitehtisuunnitteluun. Olen onnekas tänä päivänä voidessani sanoa, että teen unelmatyötäni.

Asiakaslähtöinen suunnittelu

Koen työni olevan ensisijaisesti asiakaspalvelua. Alan ammattilaisena työhöni kuuluu ohjata sinua valinnoissasi ja antaa sinulle toivomasi lopputulos. Pyrin kaikessa tekemisessäni olemaan sekä rakennusalan että asiakaspalvelun ammattilainen. Tehdään yhdessä unelmakodistasi totta.

Luotettava ja kokenut

Olen vuodesta 2012 toiminut rakennusalalla erinäisissä tehtävissä ja pystyn neuvomaan rakentamisen suunnittelussa monesta eri näkökulmasta. Rakennusinsinöörin tausta antaa minulle ymmärryksen rakenteista. Se osaltaan antaa kykyä nähdä arkkitehtisuunnittelmien vaatimat rakenteet ja niistä aiheutuvat kustannukset asiakkaalle jo alkuvaiheessa. Olen lisäksi mm. toiminut valaistuksen parissa kahdessa eri yrityksessä, joten osaan ohjata sinut valitsemaan juuri kohteeseesi sopivan valaistuksen.

SUUNNITTELIJA

Sofia Myllyoja

Rakennusinsinööri, sisustussuunnittelun opiskelija

"Suunnittelua intohimolla ja lähtökohtana asiakkaan tyytyväisyys."

AVENUE 22, Tikanmaankatu 66, 21210 Raisio, (+358) 040 846 4443
Powered by Webnode
Create your website for free!